Do As I Do   
Do As I Do on hauska matkimiseen perustuva koulutusmuoto.

Matkimalla koiralle on helppo opettaa monimutkaisiakin käytösketjuja huomattavasti nopeammin, kuin vaikkapa sheippaamalla. Valojen laittaminen päälle, lelujen siivoaminen koriin tai laatikon avaaminen on jatkossa nopeasti opetettu. Kun taito on hallussa, vain oma mielikuvitus on rajana sille, mihin kaikkeen tätä koulutustapaa voikaan hyödyntää!
Mutta jotta tämä kaikki olisi mahdollista, lähdemme kurssilla opettamaan koiralle perusteet siitä mitä matkiminen on.

Ja kun koiralle on opetettu mitä matkiminen on, voimme opettaa sen myös tekemään erilaisia asioita matkimalla esim menemään autoon tai alustalle istumaan. Katso video: https://youtu.be/COKWqvpTRro (autoon) ja https://youtu.be/Oo26K53yx5o (alustalle).

DAID-tekniikka on yllättävän helppo ja sillä saa nopeasti tuloksia aikaan. Samalla se kehittää koiran ja ohjaajan välistä vuorovaikutusta ja ymmärrystä. Lisäksi uskallamme luvata, että niin tunneilla kuin kotitreeneissäkin on taatusti hauskaa.

Kurssille osallistuvien koirien tulisi hallita paikallaan olo ja malttaa odottaa paikoillaan, vaikka ohjaaja liikkuu noin 2–3-metriä koirasta poispäin. Lisäksi on hyvä, jos koira osaa 3–6 käytöstä / temppua. Hyviä käytöksiä ovat esimerkiksi esineen kiertäminen, kaataminen, koskeminen tai siihen tarttuminen. Hyviä ovat myös ilman esinettä tehtävät käytökset, kuten peruuttaminen, vilkuttaminen, pyörähdys tai maahan meno.

Kurssi sisältää 6 tapaamiskertaa, joka toinen viikko. Otamme kurssille maksimissaan 4 osallistujaa, mikä takaa yksilöllisen ohjauksen ja kaikille työskentelyrauhan.

Ilmoittaudu mukaan!

Kurssi toteutuu, mikäli kurssille ilmottautuu vähintään 3 koirakkoa.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.