Naksutinkoulutus   
Tervetuloa kuuntelemaan kuinka saamme koiran oma-aloitteisesti tarjoamaan toimintaa ja kuinka kerromme että juuri tuo on se mitä haluamme sen tekevän.

Naksutinkoulutuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että koira on aktiivinen eli koira liikkuu
ja että ohjaaja puolestaan vain tarkkailee tilannetta ja naksauttaa ja palkkaa oikea-aikaisesti.
Ohjaajan liikkuminen ja muut ympäristön häiriöt lisätään koulutukseen vähitellen kun koira osaa tehtävänsä riittävän hyvin.

Kun taas houkuttelussa taas kouluttaja on alussa aktiivinen, houkuttelee koiran tekemään asioita, mutta myöhemmin yrittää muuttua passiivisemmaksi ja häivyttää houkuttelun ja koiran pitäisi puolestaan tehdä suunnilleen samalla tavalla koko ajan kunhan vain kouluttaja onnistuu houkuttelun häivyttämisessä riittävän vähittäisesti.

Nyt jätämme houkuttelun pois ja annamme koiran tehdä työn ja palkitsemme oikeasta toiminnasta.

Luento 30 euroa ja
koirakkopaikka 50 euroa

Koulutukseen mahtuu 3 demokoirakkoa.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.