Saana Palkki
Eläintenkouluttaja (AT)
Eläimet ovat olleet osa elämääni jo lapsuudesta asti ratsastusharrastuksen ja perheen koiran kautta. Enemmän eläinten käyttäytymiseen lähdin perehtymään otettuani kaksi ongelmallista kodinvaihtaja saksanpaimenkoiraa ja aloitettettuani ammattitutkinto-opinnot 2014. Sittemmin laumaan on liittynyt harrastus- ja työkoiriksi aussie ja käyttölinjeinen labradori.
Olen kouluttanut aiemmin Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä erityisesti arjentaito- sekä rally-toko -kursseja vuodesta 2015 lähtien, sekä Eläinpalvelu Feeniksillä vuoidesta 2021 Rally-Tokon valmennuksia ja käytöskursseja. Lisäksi olen opiskellut koirahierontaa.
Koulutuksessa kiinnitän erityisesti huomiota ihmisten ja eläinten hyvinvointiin, sekä oppimiseen. Minulle on tärkeää huomioida ihmiset ja lemmikit perheenä, jossa kaikkien etu on otettaan huomioon. Panostan koulutuksissa erityisesti pedagokiikkaan ja yksilölliseen ratkaisukeskeiseen toimintaan. Olen kiinnostunut avustajakoiratoiminnasta ja eläinten käyttämisestä terapiatyössä. Esimerkiksi henkisen hyvinvoinnin tukemisessa eläin on mitä parhain kumppani turvallisen suhteen luomiseksi, ilman sosiaalisia paineita.
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.